2020EPTblogi

Huhtikuu – Poikkeusolojen Vimma

Poikkeusolojen Vimman järjestäminen

Huhtikuun blogitekstistä vastaa tällä kertaa Niila! Kirjoitan blogin huhtikuun toiminnasta EPT:ssä ja Vimma oli suurin EPT:n tapahtuma menneessä kuussa ja täten myös blogin aihe. Vimma järjestettiin tänä keväänä sille tyypilliseen aikaan huhtikuun alkupuolella, 3– 5.4.2020.

Vimma on samoajille suunnattu viikonlopputapahtuma, joka järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Perinteisesti Vimma on järjestetty huhtikuussa ja lokakuussa. Vimmalla samoajille järjestetään ohjelmaa ja toki myös vapaa-aikaa on jätetty hengailulle. Vimmalla ohjelma vaihtelee suuresti eikä kahta samanlaista tapahtumaa varmasti ole. Uusien ystävien löytäminen on suuressa osassa samoajatapahtumia ja myös Vimmalta löytyy runsaasti uusia kavereita.

Kuva: Alex Inkiläinen

Vimmaa pyöritetään noin. 25 henkisen “Vimma-tiimi”-nimisen ryhmän voimilla. Tapahtumaa suunnitellaan useita kuukausia ennen tapahtumaviikonloppua. Tiimin kesken jaetaan osa-alueet, mistä kukakin vastaa tapahtumassa. Jokainen hoitaa oman juttunsa ja tietenkin toisia tuetaan. Kevään 2020 Vimmaa alettiin kunnolla suunnittelemaan jo tammikuussa. Kevään Vimma oli uuden puheenjohtajamme Nita Laakkosen ensimmäinen Vimma uudessa pestissä. Vimman teemaksi valittiin Pako-Vimma. Tarkoituksena oli toteuttaa vankila-aiheista ohjelmaa.

Partiotoiminnan keskeydyttyä nyt loppukevääksi tai vähintään sen muututtua etätoiminnaksi, tuli myös Vimman järjestämiseen muutoksia. Muutoksista johtuen ei Vimmaakaan voitu järjestää, ainakaan paikan päällä. Vimmaryhmän saatua ilmoitus uudesta tilanteesta, kehitettiin nopeasti idea etä-Vimmasta. Pohja idealle tuli muutaman vuoden takaa, kun Vimmalla pidettiin omaa radiolähetystä, Vimma MIX:iä. Yhteistuumin aloimme suunnittelemaan, miten Vimman voisi järjestää kokonaan etänä. Päädyttiin nopeasti siihen tulokseen, että striimaamme lähetyksiä, joita osallistujat voivat seurata. Pidimme muutamia kokouksia, miten tulisimme striimin järjestämään. Osalle Vimma-ryhmästä Discord videopuhelupalvelu oli jo ennestään tuttu, joten päädyimme käyttämään sitä. Striimi toteutettiin siten, että tiimin jäsen Oliver Sohlberg striimasi videokuvaa Discord puhelusta suoraan YouTubeen.

Kuva: Niila Kallionpää

Idea oli, että Vimma-ryhmän kesken sai ilmoittaa, mikäli halusi hostata pätkän striimiä. Lähetyksiä pidettiin yhteensä viisi, joista jokainen kesti noin tunnin ajan. Lähetyksiä pidettiin perjantaista sunnuntaihin. Kukin suunnitteli aktiviteetteja ja puheenaiheita omaan osioonsa ja halusimme myös aktivoida osallistuja. Osallistujien aktivointia varten suunniteltiin erilaisia kilpailuja kuten “tuo vimmatiimille” tai “arvaa kuvasta”. Leikkimielisissä kisoissa jaettiin EPT:n logoilla varustettuja tavaroita, kuten sporkkeja ja mukeja.

Striimit keräsivät runsaasti katseluita ja huomiota. Samoajatapahtuman järjestäminen etänä tuntui hassulta idealta, mutta tyypillisesti Vimma-tiimi tarttui tyylikkäästi mahdollisuuteen. Ylpeänä ryhmä voi todeta, ettei ole montaa tapahtumaa, joita etänä järjestetään. Seuraavaksi on aika suunnata katseet syksyn Vimmaa kohti. Ryhmän keskuudessa on nyt jo ollut hehkutusta tulevan Vimman ohjelmasta.

Kuva: Petteri Ojala

Niila Kallionpää

EPT:n hallitus