2020EPTblogi

Syyskuu – TäysTuho2020

TäysTuho2020, EPT:n ensimmäinen etäpartiotaitokilpailu

Tänä vuonna moni perinteinen osa partiosta on ollut koetuksella. Keväällä menivät retket ja muut isommat tapahtumat ja viikkotoimintakin jouduttiin hoitamaan etänä. EPT:n tapahtumista isoimpana tietysti kesäleiri Väiski jouduttiin siirtämään vuodella, samoin kuin kaikki kilpailut: Vihree, Pinkki ja Punkku. Osa tapahtumista on kuitenkin saatu pidettyä etänä, sen sijaan että ne olisi peruttu tai siirretty tulevaisuuteen. Kevään Vimma järjestettiin kokonaan etänä, mikä onnistui hienosti! Vaikka tietystikkään se ei korvannut perinteistä Vimmaa.

Kaiken härdellin lisäksi korona-ajan partio on tuonut mukanaan myös jotain hyvää. Etäkäytännöt partiotoiminnan pyörittämisessä ovat hypänneet varmaankin 5 vuotta kehityksessä eteenpäin. Nyt opituilla uusilla työkaluilla voidaan sitten tulevaisuudessa tehdä partiosta monipuolisempaa ja kehittää toimintaa paremmaksi.

Itse etätapahtumilla on hyviäkin puolia. Esimerkiksi Youtube-striiminä pidetyt laumaillat skaalautuivat helposti koko lippukunnan sudenpennuille, ja niitä voisivat katsoa vaikka koko Suomen sudenpennut halutessaan. Lisäksi ne jäävät talteen ja ovat käytettävissä myöhemmin. Panostamalla siis kerran vähän enemmän kunnollisen etäohjelman tekoon, voidaan tulevaisuudessa järjestää laumailtoja ehkä vähän helpommin.

Nyt syksyllä koronaan liittyvä hämmennys on jo laantunut ja on olemassa ohjeistuksia, joita noudattamalla tapahtumia voidaan järjestää joiltain osin normaalisti. Joissain jutuissa se on tosi hienoa, mutta se myös aiheuttaa varmasti lisää päänvaivaa ja työtunteja järjestäjille. Jos isommalla työllä saadaan aikaan vähän tarkoitustaan huonommin palveleva tapahtuma, niin jokaisen tapahtuman kohdalla kannattaa miettiä pitäisikö sittenkin kokeilla jotain ihan erilaista. Ihan erilaiseen päädyttiin mm. tämän vuoden Punkun kanssa.

Vaikka varsinainen Punkku siirrettiinkin vuodella eteenpäin, halusimme järjestää jotain saman henkistä ohjelmaa. Niinpä päädyimme pitämään EPT:n ensimmäisen etäpartiotaitokilpailun TäysTuho2020. Etäpunkusta oli toki puhuttu vitsinä jo aiemmin vuoden aikana, kun korona oli siirtänyt jo kaiken muunkin nettiin. Ihan konkreettisesti tällaisen tapahtuman järjestäminen tuli eteen kuitenkin vasta muutamaa viikkoa ennen Punkkua, kun kisatoimikunta joutui punnitsemaan tavanomaisen tapahtuman riskejä ja hyötyjä.

Itse olin mukana tekemässä syksyn Punkkua toisena tehtäväpäällikkönä, sekä tietysti katselemassa puuhaa myös EPT:n hallituksen edustajana. Tehtäväpäällikön homma jatkui aisaparini Akun kanssa myös TäysTuhoa tehdessä, ja päädyimme pian puuhaamaa kisaa myös muilla osa-alueilla. Järjestelytiimissä mukana olivat myös Punkun kisanjohtajat Heitu ja Joni sekä kisakeskuksen pyörittäjä Henna.

Tehtävien osalta etäkisan järjestäminen on hieman erilaista, kuin perinteisen PT-kisan. Jotkut perinteiset tehtävätyypit kuten monivalintatehtävät luonnontuntemuksesta eivät toimi samalla tavalla, joten etäkisaa järjestäessä pääsee käyttämään luovuuttaan sopivien tehtävien keksimisessä. Meillä osa tehtävistä tuli suoraan Punkun valmisteluista ja osa keksittiin varta vasten etäkisaa varten. Esimerkiksi Sports tracker toimi erittäin hyvin ”suunnistus”-tehtävien järjestämiseen. Kaikki tehtävät eivät toki menneet ihan nappiin etänä, mutta kokonaisuutena voisin sanoa, että kyllä me saimme vähintäänkin kehityskelpoisia etätehtäviä aikaiseksi!

Menkää ihmeessä katsomaan Instagramista @taystuho2020 millaisia tehtäviä meillä oli. Suorituksia löytyy häshtägeillä #sihataystuho2020 #keputaystuho2020 ja #valkoinentaystuho2020.

TäysTuhon alustana käytettiin Instagramia. Palvelu soveltui tähän tarkoitukseen melko hyvin, mutta toki joitain juttuja olisi ollut helpompi hoitaa muilla alustoilla. Instagramin suurimpana etuna oli kuitenkin se, että kisaan saatiin helposti yhdessä tekemisen tunnelma, kun järjestäjät ja kisaajat voivat koko ajan seurata mitä muut puuhailevat. Lisäksi samalla saadaan paljon somesisältöä ihan luonnostaan, ja parhaita paloja voidaan jakaa eteenpäin helposti. Minä ja Aku ei oltu varsinaisesti mitään IG-guruja ja alustasta olisi voitu ottaa vielä paljon enemmän irti osaavammissa käsissä. Osaava viestintätiimi olisi tuonut kisaan varmasti lisäarvoa kisaajille ja sivusta seuraajille. Tämä vinkkinä seuraavan etäkisan järjestäjille.

Kaiken kaikkiaan TäysTuhossa saatiin mielestäni hyvin PT-kisan fiilistä, vaikkei se toki oikeaa Punkkua vastannutkaan. Kuitenkin tapahtuma vastasi tarpeeseen hyvin, eikä tänä syksynä jääty täysin ilman kisoja. TäysTuho oli huomattavasti kevyempi järjestää, kuin koronarajoituksia seuraavan Punkun järjestäminen olisi ollut. Uskonkin, että järjestäjien jaksamisen ja tapahtuman mielekkyyden suhde oli näin järjestetyssä kisassa paljon parempi.

Kisavartio Suppiksen fiiliksiä ja suorituksia pääset katsomaan IG-tililtä @suppistuho

 

Monet ovat varmasti saaneet hiukan taukoa partiohommista tänä vuonna, kun useat tapahtumat on jouduttu perumaan. Omalla kohdalla hommia on ollut melkein enemmän kuin ennen, koska olen organisoinut lippukunnan ohjelman pyörimistä etänä ja ollut mukana EPT:n hallituksessa. Kuitenkin hommat ovat olleet niin erilaisia kuin aikaisempina vuosina, että niitä on ollut ihan mukavaa tehdä.

Tällainen erityislaatuinen vuosi onkin ollut hyvä aika pohtia, mikä kaikki venyminen ja vääntäminen on järkevää partiossa. Sen sijaan, että puurrettaisiin samalla lailla kuin aina ennen, nyt on hyvä aika kokeilla kaikenlaista ihan uutta ja ihmeellistä. Koitetaan pitää siitä kiinni myös koronan jälkeen, vaikka vanhat jutut olisivatkin taas mahdollisia. Jaksamista EPT:läisille johtajille loppuvuoteen uusien haasteiden parissa!

Niilo Lehtikuja, EPT:n hallituksen jäsen sekä Niipperin Nuolihaukkojen ohjelmajohtaja