Leirivälinelainaamo

Leirivälinelainaamo sijaitsee Espoonlahden paloaseman hallitiloissa ja sitä ylläpitää Espoon Partiotuki yhdessä Espoon kaupungin kanssa.

Leirivälinelainaamon välineet on tarkoitettu ensisijaisesti espoolaisille nuorisoyhdistyksille ja -järjestöille, eli mm. partiolippukunnille, liikunta- ja nuorisopalveluiden omaan toimintaan sekä nuorten toimintaryhmille. Välineitä luovutetaan toissijaisesti muiden yhteisöjen toimintaan. Palvelu ei ole tarkoitettu yksityishenkilöille.

Lainaaja vastaa siitä, että välineitä käytetään asianmukaisesti ja ohjeistuksia noudatetaan. Lainaaja on velvollinen palauttamaan lainatut välineet sovitussa aikataulussa. Mikäli palautus ei toteudu sovitusti, on lainaaja korvausvelvollinen. Jos välineen rikkoutuminen on aiheutunut käyttöohjeiden laiminlyönnistä tai huolimattomuudesta, on lainaajan omalla kustannuksellaan korvattava vahinko.

Kuva: Iiro Lehtiniemi

Kesän 2020 ennakkovaraukset:

Ennakkovarauksia voi jättää vain ennakkovarauslomakkeen kautta 31.3.2020 klo 23:59 saakka, jonka jälkeen lomake sulkeutuu. Espoon Partiotuki ratkaisee mahdolliset päällekäiset varaukset ja varaajille tiedotetaan päätöksistä huhtikuun aikana. Ennakkovarauksen sulkeuduttua kesäajalle voi tehdä varauksia normaalin varauslomakkeen kautta, mutta kaikki ennakkovaraukset ovat etusijalla.

Kesän 2020 ennakkovarauslomakkeen löydät Espoon kaupunkin nettisivuilta.

Katuosoite
Rehtorintie 2
Espoonlahden paloasema
02360 Espoo

Sähköposti
leirivalinelainaamo@gmail.com

Aukioloajat
Nouto- ja palautus sovitusti näinä ajankohtina:
Su klo 18.00 – 20.00
To klo 18.00 – 20.00
Pois lukien pyhäpäivät.

Lainaamon puhelinnumero,
josta tavoittaa ainoastaan sovittuina nouto- ja palautusajankohtina, 043 827 2619. Muut lainauksiin liittyvät kyselyt sähköpostitse.

Leirivälineiden hakulomake